1800-luvun alussa tanssittiin siellä missä voitiin: Tuvissa, navetan ylisillä, riihessä tai vaikkapa rantakalliolla. Tietyissä piireissä katsottiin, että tanssiminen on syntiä ja tanssia vastustettiin ankarasti.
Lavatanssit ennen
Ensimmäiset maininnat tanssilavoista löytyvät 1870-luvun lopun lehdistä, ja lavoja rakennettiinkin tuolloin runsaasti. Lavoja myös hävitettiin, sillä tuolloin vallalla olivat vielä vanhoillisuskonnolliset piirit.
1900-luvun alusta lähtien lavoja rakennettiin runsaasti talkootöinä, sillä monet tanssien järjestäjät olivat jo tuolloin yleishyödyllisiä yhdistyksiä, kuten nuoriso- ja urheiluseuroja tai vapaapalokuntia. Nykyään löytyy myös yrittäjäpohjaisia lavoja, mutta edelleen on runsaasti lavoja, joissa tanssit järjestetään talkootyönä ja tuotot ohjautuvat paikallisille urheilu- tai nuorisoseuroille.
Toisen maailmansodan aikana Suomi kielsi tanssien järjestämisen tiettävästi ainoana maana maailmassa. Ensimmäinen tanssikielto määrättiin talvisodan alkaessa. Ilmeisesti ajateltiin, että tanssin kaltainen huvittelu on sopimatonta, kun rintamalla taistellaan hengistä. Tanssikielto kumottiin välirauhan aikana, mutta jatkosodan alettua kielto tuli taas voimaan.
Tanssikieltoa kierrettiin monin tavoin, muun muassa järjestämällä ”ohjelmallisia iltamia” tai tanssikursseja. Nurkkatanssit eli kodeissa, ladoissa ja muissa ”epävirallisissa” paikoissa järjestettävät tanssit, joissa oli säestäjänä yksi soittaja tai gramofoni, lisääntyivät.
Sodan jälkeinen aika
Sodan jälkeen rakennettiin vielä joitain vuosia pieniä avolavoja, joihin mahtui korkeintaan kymmeniä pareja tanssimaan, ja joita käytettiin vain muutamia vuosia, kunnes ne lahosivat. 1950-luvuilla alettiin rakentaa isoja, katettuja tanssipaviljonkeja, jotka syrjäyttivät pikkuhiljaa avolavat. 1950-luvulla rakennettuja lavoja on käytössä vielä tänäkin päivänä kymmeniä. 50-luku oli lavatanssikulttuurin kulta-aikaa, ja tansseissa käyttiin ahkerasti. Lavatansseista moni löysi tuolloin puolison itselleen ja ne olivat useimmissa kylissä ainoa sosiaalinen tapahtuma, jossa saattoi tavata muita nuoria. Lavoilla oli oma etikettinsä, joka on osin käytössä vielä tänäkin päivänä.
1960- ja 1970-luvuilla lavatanssikulttuuri joutui kriisiin, kun Suomeen vyöryi popmusiikki ja suosio alkoi nousta uudelleen vasta 1980-luvun loppupuolella Seinäjoen tangomarkkinoiden myötä. Tuolloin paritanssista alettiin taas kiinnostua ja lavatanssikulttuuri alkoi elpyä.
Lavatanssit nykyään
Nykyään paritanssikursseilla käydään ahkerasti, ja lavatansseissa käydään taas uuden sukupolven voimin. Lavatanssit ovat myös hyvä liikuntamuoto, ja tanssin opettelu terveellistä aivojumppaa. Tanssilavakulttuuri on voimissaan etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Juhannus- ja lavatanssit kuuluvat edelleen suomalaiskansalliseen kulttuuriin, ja esimerkiksi vuonna 2016 Suomessa järjestettiin heinäkuussa yli 800 lavatanssit.
Vaikka lavojen määrä on 1950-luvulta pienentynyt valtavasti, lavojen koot ovat suurentuneet, ja nykyisin lavat voivat vetää jopa parituhatta tanssijaa kerralla. Lavatanssiharrastus on siis keskittynyt suuremmille toimijoille. Monet iskelmä- ja tangotähdet ovat kiertäneet lavoja jo vuosikymmeniä, ja tanssikansan kiinnostus säilyy edelleen. Lavatanssikulttuurin, kuten myös kotimaisen musiikin ja kotimaisten naisartistien, voi siis sanoa elävän nykyään uutta kukoistuskauttaan.